Hallitus

Finnairin hallituksen puheenjohtajan ja jäsenet valitsee yhtiön varsinainen yhtiökokous. Yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi neljästä yhdeksään jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitusten jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden ja todennut, että kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallituksen valiokunnat add

Hallitus delegoi osan tehtävistään tarkastusvaliokunnalle, henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnalle sekä strategiavaliokunnalle. Hallitus nimittää keskuudestaan valiokunnan jäsenet ja puheenjohtajat. Kussakin valiokunnassa on oltava vähintään kolme jäsentä. Valiokunnat kokoontuvat säännöllisesti työjärjestyksensä mukaan. Valiokuntien tehtäviä ja niiden toimintaa vuoden aikana on kuvattu alla kunkin valiokunnan osiossa. Valiokunnat raportoivat työstään hallitukselle säännöllisesti, mutta niillä ei ole itsenäistä päätösvaltaa, ellei hallitus nimenomaisesti ole delegoinut tehtäviään valiokunnalle.

Tarkastusvaliokunta

Tarkastusvaliokunta avustaa hallitusta taloudellisen raportoinnin ja kestävyysraportoinnin prosessiin ja valvontaan liittyvien tehtävien hoitamisessa lainsäädännössä ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodissa tarkastusvaliokunnille määriteltyjen velvollisuuksien mukaisesti. Tarkastusvaliokunta seuraa ja arvioi yhtiön taloudellisen raportoinnin ja kestävyysraportoinnin prosessia sekä yhtiön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien tehokkuutta. Valiokunta seuraa lakisääteistä tilintarkastusta ja kestävyysraportoinnin tarkastusta sekä arvioi kummankin tarkastajan riippumattomuuden. Lisäksi tarkastusvaliokunta käsittelee sisäisen tarkastuksen sekä Risk & Compliance -valvontatoiminnon valiokunnalle toimittamat raportit. Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaan tarkastusvaliokunnan jäsenillä on oltava valiokunnan tehtäväalueen edellyttämä pätevyys ja vähintään yhdellä jäsenellä tulee olla asiantuntemusta erityisesti laskentatoimen tai tarkastuksen alalla.

Tarkastusvaliokunnan toimintaa on kuvattu oheisessa työjärjestyksessä (pdf) sekä vuosittain annettavassa Selvityksessä yhtiö hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta

Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta avustaa hallitusta yhtiön toimitusjohtajan ja muun ylimmän johdon palkitsemiseen, suorituksen arviointiin, nimityksiin sekä seuraajasuunnitteluun liittyvissä asioissa. Valiokunta avustaa hallitusta myös konsernin palkitsemisperiaatteiden ja henkilöstöperiaatteiden valmistelussa ja arvioinnissa. Hallituksen antaman valtuutuksen nojalla valiokunta arvioi ja vahvistaa lyhyen aikavälin kannustinpalkkiotavoitteiden toteutumisen sekä hyväksyy kannustimien maksatuksen toimitusjohtajalle ja muulle ylimmälle johdolle.

Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan toimintaa on kuvattu oheisessa työjärjestyksessä (pdf) sekä vuosittain annettavassa Selvityksessä yhtiö hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Strategiavaliokunta

Strategiavaliokunta perustettiin vuonna 2024 tukemaan uuden strategian valmistelua. Strategiavaliokunta avustaa yhdessä toimivan johdon kanssa hallituksen strategiatyöskentelyä.

Hallituksen tehtävät add

Finnairin hallitus on vahvistanut itselleen kirjallisen työjärjestyksen (pdf), jossa määritellään hallituksen asema, tehtävät ja kokouskäytännöt.

Hallitus on yhtiön hallinnon osalta vastuussa erityisesti yhtiön taloudellisen raportoinnin luotettavuudesta sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien tehokkuuden varmistamisesta. Hallituksella on laajaa yleistä pätevyyttä yhtiön hallinnosta, koska sillä on pätevyyttä kaikilta alueilta, jotka eivät kuulu yhtiön muiden hallintoelinten toimivaltaan.

Hallituksen päätehtävät:

  • hyväksyy yhtiön strategiset tavoitteet ja valvoo tavoitteiden saavuttamista

  • huolehtii yhtiön hallinnon ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä

  • vahvistaa yhtiön toiminnassa noudatettavat arvot ja ylemmän tason politiikat

  • seuraa ja arvioi yhtiön kirjanpidon, taloudellisen raportointijärjestelmän, kestävyysraportoinnin ja riskienhallintajärjestelmän asianmukaisuutta

  • hyväksyy strategisesti tärkeät hankkeet, liiketoimintasuunnitelmat ja kumppanuudet sekä muut toimitusjohtajan päätöksentekovaltuudet ylittävät päätökset

  • päättää takauksista ja muista ulkoisista sitoumuksista kolmansien osapuolten hyväksi

  • nimittää ja erottaa toimitusjohtajan ja muut johtoryhmän jäsenet sekä arvioi heidän suoriutumistaan ja päättää heidän palkitsemisestaan, osallistuu lisäksi johdon seuraajasuunnitteluun

  • päättää yhtiön henkilöstöpolitiikasta ja palkitsemisen pääperiaatteista sekä arvioi niitä säännöllisesti

  • arvioi omaa työskentelyään vuosittain

  • laatii ja hyväksyy hallituksen ja sen valiokuntien työjärjestykset sekä vahvistaa sisäisen tarkastuksen sekä Risk & Compliance -valvontatoiminnon työjärjestykset.

Hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet add

Hallitus on määritellyt kokoonpanoaan koskevat periaatteet, jotka ovat osakkeenomistajien nimitystoimikunnan käytettävissä, kun se etsii hallituksen jäsenten seuraajaehdokkaita ja valmistelee hallituksen kokoonpanoa koskevaa ehdotustaan varsinaiselle yhtiökokoukselle. Hallituksen kokoonpanoa koskevat periaatteet eivät sido nimitystoimikuntaa eivätkä yhtiökokousta.

Hallituksen kokoonpanoa koskevia periaatteita ovat:

  • Hallituksella on kokonaisuudessaan oltava riittävä osaaminen ja kokemus, jotta se voi hoitaa tehtävänsä huolellisesti ja tehokkaasti ottaen huomioon yhtiön toiminnan laadun, laajuuden ja kansainvälisyyden, yhtiön strategiset tavoitteet sekä liike-elämän ja muun yhteiskunnan muutokset.

  • Hallituksen jäsenten tulee kyetä toimimaan yhteistyössä muiden jäsenten sekä yhtiön johdon kanssa.

  • Hallituksen jäsenillä tulisi olla toisiaan täydentävä koulutus ja osaaminen sekä kokemusta erilaisilta yhtiön kannalta tärkeiltä toimialoilta.

  • Hallituksen jäsenillä tulisi olla kokemusta hallitustyöskentelystä ja johtotehtävissä toimimisesta elinkeinoelämässä tai muilla yhteiskunnan alueilla.

  • Hallituksessa tulee olla sekä miehiä että naisia ainakin 40 prosenttia. Hallituksen kokoonpanon tulisi olla monimuotoinen myös ikäjakauman, toimikauden pituuden ja kulttuuritaustan suhteen.

  • Hallituksen kokoonpanon uudistamisessa tulisi varmistaa riittävä jatkuvuus, mutta yksittäisen jäsenen yhtäjaksoinen toimikausi ei saa kuitenkaan olla yli 10 vuotta.

Hallituksen kokoonpanoa koskevien periaatteiden toteutumista kuvataan vuosittain yhtiön antamassa selvityksessä sen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Hallituksen monimuotoisuus 31.12.2024

Hallituksen jäsenet

Sanna Suvanto-Harsaae, s. 1966

Hallituksen puheenjohtaja ja jäsen vuodesta 2023
Tarkastusvaliokunnan jäsen
Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen
Strategiavaliokunnan puheenjohtaja

Päätoimi: Hallitusammattilainen
Koulutus: Ekonomi

Riippumaton yhtiöstä ja sen suurimmista osakkeenomistajista.

Tausta add

Keskeinen työkokemus:

  • Reckitt Benckiser Scandinavia vuosina 2004–2008, toimitusjohtaja, Skandinavia
  • Synoptik International Retail vuosina 2001–2004, johtaja, markkinointi ja liiketoiminnan kehitys
  • Procter & Gamble Europe vuosina 1998–2001, markkinointipäällikkö, Eurooppa

Keskeiset luottamustehtävät:

  • Hallituksen puheenjohtaja: BoConcept, Posti Group Oyj, Orthex, N’Age
  • Hallituksen jäsen: Broman Group / Motonet, Awardit

Keskeiset aikaisemmat luottamustehtävät:

  • SAS Group (Scandinavian Airlines), hallituksen jäsen 2013–2021

Nicolas Boutin, s. 1971

Hallituksen jäsen vuodesta 2025
Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen
Strategiavaliokunnan jäsen

Päätoimi: Itsenäinen strateginen neuvonantaja ja hallitusjäsen
Koulutus: Master of Science (Aerospace Engineering)

Riippumaton yhtiöstä ja sen suurimmista osakkeenomistajista.

Tausta add

Keskeinen työkokemus:

  • Boston Consulting Groupilla useissa tehtävissä 2003–2023 ja osakkaana vuodesta 2010
  • Cambridge Technology Partnersin digitaalisen liiketoimintastrategian päällikkö 2000–2002
  • Airbus Groupin Pohjois- ja Itä-Euroopan-myyntijohtaja 1996–1999

Keskeiset luottamustehtävät:

  • PowerCell, hallituksen jäsen

Lisa Farrar, s. 1980

Hallituksen jäsen vuodesta 2025
Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen

Päätoimi: Hemnet, operatiivinen johtaja vuodesta 2023
Koulutus: Bachelor of Business Administration

Riippumaton yhtiöstä ja sen suurimmista osakkeenomistajista.

Tausta add

Keskeinen työkokemus:

  • IVC Evidensian markkinointijohtaja ja elämysjohtaja 2021–2023
  • Nordic Choice Hotelsin digitaalinen johtaja 2016–2021
  • Grouponilla johtajana 2015–2016
  • Orbitz/ebookers/MrJet:ssä (Expedia) johtajana 2010–2015

Keskeiset aikaisemmat luottamustehtävät:

  • BlueBird Media, hallituksen jäsen 2020–2022
  • Musti ja Mirri, hallituksen jäsen 2018–2021

Hannele Jakosuo-Jansson, s. 1966

Hallituksen jäsen vuodesta 2021 alkaen
Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja

Päätoimi: Neste, henkilöstö-, turvallisuus- ja viestintäjohtaja
Koulutus: Diplomi- insinööri

Riippumaton yhtiöstä ja sen suurimmista osakkeenomistajista.

Tausta add

Keskeinen työkokemus:

  • Neste Oyj:n palveluksessa vuodesta 1990. Ennen nykyistä tehtäväänsä toiminut Nesteen henkilöstöjohtajana 2006–2014.

Keskeiset luottamustehtävät:

  • Directors’ Institute of Finland, Senior Advisor (johtava asiantuntija)
  • EK:n (Elinkeinoelämän keskusliitto) Osaava työvoima -valiokunta, varapuheenjohtaja
  • Kemianteollisuus ry, Osaamis- ja vetovoimavaliokunnan puheenjohtaja.

Keskeiset aikaisemmat luottamustehtävät:

  • Ahlström-Munksjö, hallituksen jäsen
  • Luke (Luonnonvarakeskus), hallituksen jäsen.

Andreas Bierwirth, s. 1971

Hallituksen jäsen vuodesta 2025
Tarkastusvaliokunnan jäsen
Strategiavaliokunnan jäsen

Koulutus: tohtori, MBA (Business Administration)

Riippumaton yhtiöstä ja sen suurimmista osakkeenomistajista.


Tausta add

Keskeinen työkokemus:

  • Avcon Jet, toimitusjohtaja vuonna 2024
  • Erste Bank, vähittäisliiketoiminnan johtaja 2023–2024
  • T-Mobile Austria, toimitusjohtaja 2012–2023
  • Austrian Airlines, toinen toimitusjohtaja 2009–2011
  • Austrian Airlines, hallituksen jäsen, kaupallinen johtaja ja väliaikainen talousjohtaja 2008–2012
  • Deutsche Lufthansa, markkinointi- ja Miles & More -johtaja 2006–2008
  • Eurowings Flug/ Germanwings kaupallinen johtaja ja muita johtotehtäviä 2002–2006

Keskeiset luottamustehtävät:

  • Austrian Business Aviation Association, varapuheenjohtaja
  • Do & Co, hallintoneuvoston puheenjohtaja ja hallintoneuvoston jäsen
  • German-Austrian Business Chamber, hallituksen jäsen

Keskeiset aikaisemmat luottamustehtävät:

  • Alpbach Economic Forum, hallituksen jäsen 2021–2024
  • T-Mobile Poland, hallintoneuvoston puheenjohtaja 2016–2017
  • Telekom Deutschland, hallintoneuvoston jäsen 2015–2023
  • Easy Jet, hallituksen jäsen, turvallisuusvaliokunnan puheenjohtaja ja talousvaliokunnan jäsen 2014–2023
  • Casinos Austria, hallintoneuvoston jäsen 2014–2017
  • Austria’s Association of Industry, hallituksen jäsen 2013–2023
  • Digitaloffensive Austria, varapuheenjohtaja 2012–2023
  • Austria Vienna, hallintoneuvoston jäsen 2012–2022
  • Lindner Hotel, hallintoneuvoston jäsen 2012–2022
  • Ukraine International Airlines, hallintoneuvoston jäsen 2008–2010
  • Borussia Dortmund, talousneuvoston jäsen 2003–2007

Jukka Erlund, s. 1974

Hallituksen jäsen vuodesta 2019
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja

Päätoimi: Talous- ja rahoitusjohtaja, Fazer-konserni
Koulutus: Kauppatieteiden maisteri, eMBA

Riippumaton yhtiöstä ja sen suurimmista osakkeenomistajista.

Tausta add

Keskeinen työkokemus:

  • Kesko, talous- ja rahoitusjohtaja 2011-2024
  • Ruokakeskon talousjohtaja 2010–2011
  • Muita vastuullisia taloushallinnon tehtäviä Keskolla vuodesta 2004 alkaen.

Keskeiset aikaisemmat luottamustehtävät:

  • Kaupan liitto, vero- ja talouspoliittisen valiokunnan puheenjohtaja
  • Elinkeinoelämän keskusliitto EK, talous- ja verovaliokunnan jäsen
  • Suomen Luotto-osuuskunta, hallituksen jäsen
  • Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, hallintoneuvoston jäsen
  • Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, hallituksen jäsen

Mika Ihamuotila, s. 1964

Hallituksen jäsen vuodesta 2025
Strategiavaliokunnan jäsen

Päätoimi: Marimekon hallituksen puheenjohtaja
Koulutus: kauppatieteiden tohtori

Riippumaton yhtiöstä ja sen suurimmista osakkeenomistajista.

Tausta add

Keskeinen työkokemus:

  • Marimekon hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja 2015–2016
  • Marimekon toimitusjohtaja ja hallituksen varapuheenjohtaja 2008–2015
  • Sampo Pankin toimitusjohtaja 2001–2007
  • Mandatum Pankin toimitusjohtaja 2000–2001
  • Mandatum Pankissa johtajana 1998–2000
  • Mandatum & Co, osakas 1994–1998
  • Yalen yliopiston (Yhdysvallat) vieraileva tutkija 1992–1993

Keskeiset luottamustehtävät:
• Mannerheim-säätiö, hallituksen puheenjohtaja
• Musopia, hallituksen puheenjohtaja ja sijoittaja
• Sanoma, hallituksen jäsen
• PowerBank Ventures, perustaja ja hallituksen puheenjohtaja

Keskeiset aikaisemmat luottamustehtävät:

  • Rovio Entertainment, hallituksen puheenjohtaja 2017–2020
  • Rovio Entertainment, hallituksen jäsen 2013–2017
  • European Banking Federation, hallituksen jäsen 2005–2007
  • Elisa, hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja 2003–2006
  • Sampo Henkivakuutus, hallituksen varapuheenjohtaja 2001–2007
  • Instrumentarium, hallituksen jäsen ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja 2001–2003
  • HYY-konserni, hallituksen jäsen 1996–2006

Jussi Siitonen, s. 1969

Hallituksen jäsen vuodesta 2024
Tarkastusvaliokunnan jäsen

Päätoimi: Fiskars, talousjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen
Koulutus: Kauppatieteen maisteri

Riippumaton yhtiöstä ja sen suurimmista osakkeenomistajista.

Tausta add

Keskeinen työkokemus:

  • Amer Sports, rahoitusjohtaja ja johtokunnan jäsen 2011–2021
  • Amer Sports, talousjohtaja 2009–2010
  • Stora Enso Group, talousohjauksen ja -hallinnon johtaja 2008–2009
  • Stora Enso Group, laskentajohtaja 2006–2008
  • Stora Enso Group, useita johtotehtäviä vuosina 1992–2006

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta

Tutustu osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan

Yhtiön johtaminen

Tutustu yhtiön johtoon