Yhtiökokous

Yhtiökokous on Finnairin ylin toimielin. Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain ennen toukokuun loppua.

Yhtiökokouksen toimivalta on määritelty osakeyhtiölaissa sekä Finnairin yhtiöjärjestyksessä. Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain seuraavista asioista:

  • yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen vahvistaminen

  • taseen osoittaman voiton käyttäminen

  • vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

  • hallituksen jäsenten valinta ja heidän palkkionsa

  • hallituksen puheenjohtajan nimittäminen

  • tilintarkastajan valinta ja palkkiot.

Yhtiökokouksen koolle kutsuminen ja yhtiökokouskutsu

Yhtiökokouksen kutsuu koolle yhtiön hallitus. Yhtiökokouskutsu sekä hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle julkaistaan pörssitiedotteena ja lisäksi yhtiön internet-sivuilla aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin aina vähintään yhdeksän päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Yhtiökokouskutsu julkistetaan pörssitiedotteena ja yhtiön internet-sivuilla.

Osakkeenomistajalla on oikeus saada osakeyhtiölain mukaan yhtiökokoukselle kuuluva asia yhtiökokouksen esityslistalle, mikäli hän pyytää tätä kirjallisesti hallitukselta Finnairin internetsivuilla ilmoitettuun päivään mennessä.

Osallistumisoikeus

Yhtiökokoukseen osallistumisoikeus on niillä Finnairin osakkeenomistajilla, jotka on merkitty osakkeenomistajiksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon yhtiön erikseen ilmoittamana täsmäytyspäivänä. Hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, on rekisteröidyttävä tilapäisesti osakasluetteloon. Voidakseen osallistua yhtiökokoukseen osakkeenomistajan on lisäksi ilmoittauduttava kokoukseen kokouskutsussa määritellyllä tavalla viimeistään sinä päivänä, joka on ilmoitettu kutsussa. Viimeinen ennakkoilmoittautumispäivä voi olla aikaisintaan kymmenen päivää ennen kokousta.

Osakkeenomistaja voi osallistua kokoukseen itse tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä. Asiamiehen on esitettävä valtakirja tai muutoin luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa.

Aiemmat yhtiökokoukset

Hallinnoinnin periaatteet

Tutustu hallinnoinnin periaatteisiin

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta

Tutustu osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan