Lentoliikennealaa kuvaa matkustajakilometrien kasvun jatkuminen, kasvun painopisteen siirtyminen Aasian ja Tyynenmeren alueelle sekä tiukka kilpailu.
Kasvavat taloudet ja maailman väestö, kasvava keskiluokka, parantunut infrastruktuuri ja liikenteen kasvun tukeminen edullisia lentoja tarjoavien lentoyhtiöiden toimesta edistävät kaikki lentoliikenteen kasvua1. Kiina ja Intia, ja yleisemmin koko Aasian ja Tyynenmeren alue, vauhdittavat kasvua ja siirtävät ilmailun painopistettä entisestään Aasiaan.
IATA:n tilastojen mukaan globaalin matkustajamäärän ennustetaan kasvavan keskimäärin 3,8 prosentin vuosivauhtia, mikä yli kaksinkertaistaisi lentomatkustamisen vuoden 2023 tasolta vuoteen 2043 mennessä2. Ennen Covid 19 -pandemiaa lentomatkustuksen arvioitiin kasvavan talouden kasvua nopeammin, yli 4 % vuodessa globaalisti seuraavien 20 vuoden aikana, mutta pandemiavuosina kasvuprosentti luonnollisesti laski.
Lentoliikenteen kasvun myötä alan toimijoiden määrä on kasvanut ja kilpailu kiristynyt. Finnairin kilpailukenttä voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan: Euroopan sisäiseen liikenteeseen sekä Aasian ja Euroopan sekä Pohjois-Amerikan ja Euroopan väliseen liikenteeseen. Euroopan sisäisessä liikenteessä alimmilla kustannuksilla toimivilla lentoyhtiöillä on pääsääntöisesti vahva kilpailuasema, ja kilpailu on pitkälti hintavetoista. Kaukoliikenteessä kattavan reittiverkoston, matkustusmukavuuden, asiakaspalvelun ja sujuvien lentoyhteyksien rooli korostuu. Verkostolentoyhtiöiden ja halpalentoyhtiöiden liiketoimintamallit ovat kuitenkin alkaneet lähentyä toisiaan viime vuosien aikana, mikä entisestään lisää kilpailua.
Kireä kilpailutilanne on myös lisännyt alan konsolidaatiota, allianssiyhteistyötä ja yhteishankkeita, joilla tavoitellaan parempaa kapasiteetin käyttöä ja kannattavuutta. Samalla, kun allianssien rooli kehittyy, tekevät yksittäiset lentoyhtiöt yhä yleisemmin myös allianssirajat ylittäviä yhteistyösopimuksia omien etujensa mukaisesti.
Finnairin toimintaan vaikuttaa etenkin neljä megatrendiä, jotka ovat taloudellisen ja poliittisen painopisteen vähittäinen siirtyminen Aasiaan, kaupungistuminen, teknologinen kehitys ja vastuullisuus.
Taloudellisen ja poliittisen painopisteen vähittäinen siirtyminen Aasiaan
Taloudellisen ja poliittisen painopisteen vähittäinen siirtyminen Yhdysvalloista ja Euroopasta kasvaviin talouksiin, erityisesti Aasiaan, on voimakkain ilmailualaan vaikuttavista trendeistä. Aasialaisyritykset globalisoituvat ja niiden painoarvo maailmanmarkkinoilla kasvaa. Keskiluokka kasvaa voimakkaasti monissa Aasian maissa.
Aasian-matkustus kasvaa ja kilpailu kovenee, kun aasialaisyhtiöt laajentavat toimintaansa mannertenvälisille lennoille. Samalla lentoyhtiöiden ja valtioiden täytyy neuvotella itselleen uusia liikenneoikeuksia. Aasialaiset asiakkaat määrittelevät palvelun ja tuotteiden odotetun laatutason, ja ei-aasialaisten lentoyhtiöiden on lisättävä aasialaisen kulttuurin ja sikäläisten asiakkaiden ymmärrystä.
Kaupungistuminen
Muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin kiihtyy edelleen etenkin Kiinassa ja muissa kehittyvissä maissa. Erityisesti Aasiassa yli viiden miljoonan asukkaan kaupunkien ja niiden välisten yhteyksien määrä nousee. Lentoyhtiöille syntyy uusia markkinoita, kun näiden megakaupunkien välinen liikenne kasvaa. Samalla kilpailu kovenee, kun alueelliset lentoyhtiöt alkavat liikennöidä näiden kaupunkien välillä.
Teknologinen kehitys, verkkoyhteyksien merkityksen kasvu ja digitalisaatio
Teknologiakehitys johtaa muun muassa ostokäyttäytymisen muutoksiin sekä hintojen ja palveluiden vertailtavuuteen verkossa ja välittömään palautteeseen. Digitalisaatio on luonnollinen osa yritysten toimintaa ja luo palveluiden kehittämismahdollisuuksia. Kuluttajat haluavat ja edellyttävät mahdollisuutta verkkoyhteyksiin kaikkialla. Sosiaalinen media levittää tietoa ja uutisia hetkessä ja edellyttää yrityksiltä nopeaa reagointia. Lentoyhtiöiden on ennakoitava muutokset, mukauduttava niihin ja tarjottava mahdollisuus ostamiseen ja palveluihin sekä palautteenantoon verkossa. Kuluttajat haluavat päästä verkkoon ennen lentoa, sen aikana ja sen jälkeen. He haluavat entistä enemmän digitaalisia viihdepalveluja lennoilla. Samalla lentoyhtiöt voivat asiakkaiden tunnistamisen ansiosta tarjota räätälöityjä palveluja ja yksilöllisen asiakaskokemuksen. Digikehityksessä on kuitenkin otettava huomioon eri asiakasryhmät ja varmistettava, että palvelut ovat kaikkien saavutettavissa.
Vastuullisuuden kasvava merkitys
Kuluttajat, poliittiset päättäjät ja muut sidosryhmät vaativat yrityksiä toimimaan vastuullisemmin ja läpinäkyvämmin. Sääntely ja raportointivaatimukset kasvavat, ja yritysten edellytetään valvovan toimitusketjunsa eettisyyttä tarkemmin. Kuluttajat seuraavat yritysten vastuullisuutta ja antavat siitä palautetta etenkin sosiaalisessa mediassa. Lentotoimialan päästö- ja meluvaatimukset tiukentuvat, ja lisääntynyt sääntely aiheuttaa kustannuksia, kun esimerkiksi veroluonteiset maksut lisääntyvät. Lentoyhtiöiden on tehtävä entistä enemmän yhteistyötä turvallisuuteen, päästöihin, meluun, saavutettavuuteen ja muihin matkustajien oikeuksiin sekä yhdenvertaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Lentoliikenne on syklinen toimiala, johon ulkoiset seikat vaikuttavat merkittävästi. Tyypillisesti alan liikevaihto kasvaa nopeimmin taloudellisen noususuhdanteen aikana ja selvästi hitaammin laskusuhdanteen aikana. Matkustuskysyntä vaihtelee merkittävästi myös loma- ja liikematkustussesonkien mukaan.
Lentoyhtiöt joutuvat tekemään päätökset merkittävistä laivastoinvestoinneista vuosia ennen kuin hinta- ja laatutietoiset matkustajat tekevät ostopäätöksensä. Lentokoneiden toimitusajat ovat pitkiä, minkä vuoksi lentoyhtiön tulee erityisesti kaukoliikenteessä suunnitella toimintaansa usein yli kymmenen vuoden aikajänteellä. Pitkän aikavälin suunnitelmassa huomioon on otettava muun muassa reittiverkoston kehitys, tarvittava kapasiteetti ja laivaston konetyyppien yhdistelmä sekä lentoliikenteeseen liittyvä sääntely. On usein vaikea ennustaa, miten markkinaympäristö muuttuu lentokoneen tilaus- ja toimitusajankohtien välillä.
Kova kilpailu, kapeat liikevoittomarginaalit, korkeat kiinteät kustannukset ja merkittävät käyttöomaisuusinvestoinnit ovat toimialalle tyypillisiä. Siksi onkin välttämätöntä optimoida kaikki toiminnot lentoyhtiön menestymiseksi ja kehittää yhtiön joustavuutta sekä kykyä sietää odottamattomia markkinamuutoksia.